Elämän Verran Aikaa Oy

Isä-poika leiri

Isä-lapsi -ryhmätoiminnot

Elämän Verran Aikaa Oy:n palveluvalikoima laajenee isä-lapsi -ryhmätoimintojen käynnistymisen myötä. Ensimmäinen ryhmä aloittaa lokakuussa ja jatkossa ryhmiä järjestetään eri asiakasryhmille tarpeen mukaan. Isä-lapsi -ryhmät toteutetaan luontoavusteisina ryhminä/leireinä. Isä-lapsi -toiminnan tavoitteena on tukea isien ja lasten yhteistä vapaa-ajanviettoa sekä tuottaa yhdessä olemisen kautta molemmille positiivisia kokemuksia ja hyvän mielen hetkiä.

Palveluvalikoimamme laajenee:

Tukihenkilötoiminnan ja perhetyön lisäksi tarjoamme lastensuojelun asiakkaina oleville perheille jatkossa myös kotiin tehtävää intensiivistä perhekuntoutusta. Intensiivinen perhekuntoutus on lastensuojelulain mukainen vahva avohuollon tukitoimi, jonka tavoitteena on vähentää lastensuojelullista huolta perheestä.

Kotiin tehtävä intensiivinen perhekuntoutus perustuu lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Perhekuntoutuksen tavoitteena on vahvistaa perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta, tukea vanhemmuutta ja auttaa perheenjäsenten roolien löytymisessä. Intensiivinen perhekuntoutus mahdollistaa tiiviin työskentelyn perheen kanssa heidän omassa toimintaympäristössään. Oikea-aikaisella ja tiiviillä työskentelyllä voidaan esimerkiksi vahvistaa perhedynamiikkaa siten, että perheen yhteiselämä omassa kodissa mahdollistuu. Intensiivinen perhekuntoutus voi tulla kyseeseen myös esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsi on palaamassa sijoituksen jälkeen takaisin kotiin.

Elämän Verran Aikaa Oy: n kotiin tehtävä intensiivinen perhekuntoutus sisältää perhetyön ja tukihenkilötoiminnan ohjauskäyntejä, perhe- ja pariterapian intervention, psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisia perheen tarpeen mukaisesti sekä verkostoyhteistyön yhdessä perheen muun verkoston kanssa.

Perhe- ja pariterapian osalta yhteistyökumppanimme on PerhePsykoterapian Lähipalvelu T:mi Anne Mäki.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lasten kanssa luettiin eilen Venla Sainion kirjaa Tuhatvuotinen vihreä luuta. Siinä kuvataan taidokkaasti syksyn tuloa:

”Syksy aloitti takkien vaihdon: puuskatakki, tuulitakki, myrskytakki, puhuritakki, sadetakki.
– Syksy tulee sekunnissa, aikuiset ihmiset sanoivat ja alkoivat etsiä syysvaatteitaan.
– Ihanaa, huusivat lapset, juoksivat purojen perässä kuin keväällä, puhalsivat voikukkien siemeniä tuulen taskuihin, söivät vatsansa täyteen punaisia omenoita – ja saivat omenanpunaiset posket.”

Toisia syksy ahdistaa, toiset innostuvat siitä. Tänään on vietetty vapaapäivää ja viritelty valoja orastavan pimeyden keskelle, yhteisestä puuhastelusta kertyy mukavasti voimavaroja tulevaan viikkoon.

Mukavaa syksyä kaikille

Tervetuloa tutustumaan sivuihimme!

Tmi Juha Kansanahon toiminta jatkuu yritysmuodon muuttumisen myötä nimellä Elämän Verran Aikaa Oy. Muutoksen yhteydessä toimintaan liittyi toisena työntekijänä mukaan myös Jenni Kansanaho.

Ammatillinen tukihenkilötoiminta jatkuu entisellään, uutena palvelumuotona tarjoamme jatkossa myös luonto- ja eläinavusteista leiritoimintaa sekä panostamme entistä enemmän myös psykiatriseen hoitotyöhön. Palvelutarjonta laajenee pienin askelin – meillä on Elämän Verran Aikaa. Pysykäähän kuulolla!